• Elli

Meidän valinta on DJ. Haastattelussa häidemme DJ Antti Ruotoistenmäki

Kaupallisessa yhteistyössä DJ Ruoto - Bloginäkyvyyttä vastaan saamme häihimme kaupanpäälle extra discovalaistusta


Valintamme bändi vs. DJ -keskustelussa oli melkein alusta asti selvä. Häissämme tulisi soittamaan DJ, vaikka moni sukulainen olisi ehkä bändiä toivonutkin. Syitä valinnalle oli monia. Pääasiallisena syynä voidaan kuitenkin pitää sitä, että näimme DJ:n tarjoavan enemmän mahdollisuuksia illan monipuolisuuden suhteen. DJ voi soittaa samoja kappaleita kuin bändikin, mutta bändi ei millään taivu esimerkiksi tuorempien EDM-kappaleiden soittamiseen. Oma musiikkimakumme varsinkin yhdessä on laaja, jolloin Dj tuli paremmin kysymykseen. Mielestämme bändi on kuitenkin erinomainen valinta monissa paikoissa, meille se ei kuitenkaan loppujen lopuksi sopinut musiikkimieltymysten takia.


En muista mistä bongasin DJ-Ruoto -nimellä toimivan Antin. Ehkä jostain lukemastani hääblogista tai tapahtumasta, jossa olen ollut. Antti oli joka tapauksessa yksi ensimmäisistä, jolle laitoin tarjouspyynnön. -Mainittakoon myös, että Antti oli valintamme jo ennen yhteistyötä ja valintamme olisi kohdistunut Anttiin, vaikka emme olisikaan lähteneet yhteistyöhön blogin kautta.


Mielessäni pyöri kuitenkin valtavasti ''huolia'' sekä kysymyksiä DJ:stä. Somessa törmäsi useammin palautteisiin ja arvosteluihin hääbändistä. Pohdin mm. onko DJ yhtä hyvä tunnelman luomiseen, onko dj hieman ''sieluton'' verrattuna bändiin ja miksi hyvä DJ maksaa meille lähes bändin verran. Tässä postauksessa vastaan kaikkiin edellä mainittuihin kysymyksiin. Postauksen lopussa löydät vielä Antin vinkkilistan siitä, mitä DJ:ltä kannattaa kysyä.


Kun aloitin hääbloggaamisen noin puoli vuotta kihlojen jälkeen, halusin ehdottomasti kirjoittaa artikkelin ammattilais-DJ:n hyvistä puolista sekä vastauksen pohtimiini kysymyksiin. Kysyinkin lähtisikö Antti tähän mukaan, sillä ajattelin etten varmasti ole näiden ajatusten kanssa yksin. Ilokseni hän suostui ja tässä sitä nyt sitten ollaan, kertomassa teille, miksi ehdottomasti kannattaa panostaa DJ -palveluhin.


https://www.djruoto.com/laitteisto/

1. DJ kuuntelee toiveita ja osaa soittaa kappaleet järkevässä järjestyksessä niin, ettei tunnelma katkea tai lässähdä:

Otetaan esimerkiksi tuttu tilanne, jossa varmasti moni meistä on joskus ollut itsekin. Kaiuttimista alkaa kuulua kaikkien tuntema hittikappale ja tanssilattia alkaa täyttymään entisestään. Yhtäkkiä musiikki katkeaa kesken parhaimman nostatuskohdan, kun joku juhlavieraista käykin laittamassa Spotify:sta hänen mielestään paremman kappaleen soimaan. Musiikki katkeaa ja samalla tanssilattian tunnelma lopahtaa. Henkilön takana on myös joukko muita uteliaita jonottajia, jotka haluavat päästä laittamaan myös oman lempikappaleensa soimaan. Soittolistalle tuleekin nyt peräkkäin yksi ysäri-kappale, tämän jälkeen yksi heavy metal-biisi, sitten hidas iskelmä-tango ja tämän jälkeen vielä yksi tuntematon suomiräppi-kappale. "Sillisalaatti" on siis valmis ja tanssilattian yhteneväistä tunnelmaa on lähes mahdotonta pitää yllä. Puhumattakaan siitä tilanteesta, jossa Spotify-vastaavaksi on nimetty yksi kaasoista tai bestmaneista. Heidän loppuilta meneekin Spotify:n vieressä päivystäessä ja ottamassa biisitoiveita vastaan.


Koska hääjuhlissakin saattaa olla juhlavieraita vauvasta vaariin, on erityisen tärkeää saada jokainen juhlavieras viihtymään. DJ:n avulla voidaan erilaiset musiikkityylilajit jaksottaa esimerkiksi 15-20 minuutin setteihin eli ensin vaikka vanhemmille juhlavieraille iskelmää ja lavatanssimusiikkia, sitten nuoremmille uusimpia tanssihittejä ja niin edelleen.

2. DJ pystyy toteuttamaan hassumatkin musiikkitoiveet ja esimerkiksi sovittamaan parin toivekappaleen valssiksi:

Yleensä ammattilais-DJ:n musiikkikokoelmista löytyy tunnetuista kappaleista niin alkuperäisiä kuin remix- ja cover-versioitakin. Nykyaikaisilla dj-laitteilla on mahdollista esimerkiksi valita kappaleen lähtökohta, hidastaa, nopeuttaa ja muuttaa sävellajia täysin reaaliaikaisesti. Antilta löytyy myös musiikintekotaustaa, joten esimerkiksi häätanssin lyhentäminen on tuttua puuhaa. Tähän toki tarvitaan erillinen musiikinteko-ohjelma tai vastaava sovellus, jolla pystytään ääniraitaa muokkaamaan tarkasti, jota kaikilla DJ:llä ei välttämättä ole käytössä.


DJ:n suurimmat vahvuudet ovat ehdottomasti musiikkivalikoima sekä monipuolisuus. DJ pystyy reagoimaan nopastikin muuttuviin tilanteisiin sekä aikataulumuutoksiin.

3. Ammattilaisella on kaikki tarvikkeet mukanaan ja hän on ennenkaikkea asiakaspalvelija, joten hääparin ei tarvitse stressata mistään:

Ammattilais-DJ:n tunnistaa yleensä siitä, miten hän käyttäytyy eri tilanteissa. DJ:n työ on (kiertäviä artisteja lukuunottamatta) aina asiakaspalvelutyötä. Kohtelias käyttäytyminen, siisti tilanteen mukainen pukeutuminen ja tietenkin hyvän pelisilmän käyttö musiikin suhteen, kertovat jo paljon DJ:n ammattitaidosta . Antti tuo paikalle myös kaikki tarvittavat välineet, kuten oman pöydän sekä siistin lakanan peittämään pöydän alla lojuvia johtokasoja.


Monesti juhlapaikan väki onkin kommentoinut, että: "Kerrankin tulee ammatti-DJ soittamaan, jolta löytyy kaikki jo omasta takaa, eikä tarvitse alkaa metsästämään DJ:lle jatkojohtoja!" - Antti Ruotoistenmäki

4. Ammattilainen lukee juhlien fiilistä ja osaa sen myötä sovittaa musagenren kuulijakuntaan sopivaksi. Tanssilattiakaan ei tyhjenny yhtä todennäköisesti, kun ammattitaitoinen DJ on puikoissa.

Tanssilattian äkillinen tyhjentyminen on kieltämättä yksi DJ:n pahimpia painajaisia. Tällöin ammattilainen reagoi nopeasti tilanteeseen ja kokeilee seuraavaa kappaletta tai vaihtaa täysin toiseen musagenreen. Suomalaisethan toki myös tunnetusti tarvitsevat sitä kuuluisaa "menovettä" ensin koneeseen, ennen kuin uskaltautuvat siirtymään tanssilattialle.


Niitäkin tilanteita on ollut, että juhlatilassa on ollut keskikesällä niin kuuma, että kaikki juhlavieraat ovat siirtyneet ulos vilvoittelemaan.

5. DJ:n palkkaaminen pienentää peruuntumisen riskiä ja DJ voi tuoda juhlapaikalle mukanaan myös paljon tunnelmaa:

Usein DJ:t toimivat yksin, jolloin riski peruutuksille pienenee huomattavasti, kun ei tarvitse etsiä esim. uutta rumpalia sairastapauksen vuoksi. DJ-palveluita tuottavat yritykset tarjoavat usein myös disco- ja tunnelmavalaistusta. Niiden avulla saadaan mistä tahansa juhlatilasta koristeltua entistäkin näyttävämpi ja upeampi - juuri oikean sävyisellä valaistuksella. Ammattilaisvaloihin voidaan asettaa mikä tahansa värisävy, esimerkiksi häiden teemavärin tai oman lempivärin mukaan. Valaistuksella voidaan myös korostaa hääparin pöytää tai tehdä ns. tehosteseinä hääparin taakse.


Näyte tunnelmavalaistuksesta. Kuva DJ Ruoto -verkkosivuilta

Nykyään DJ:ltä löytyy musiikkia erittäin laajalla skaalalla, joten tarvittaessa saadaan juuri oikeanlaista musiikkia jokaiseen erityiseen hetkeen ja ohjelmanumeroon. Esiintyjien on valitettavasti pidettävä myös taukoja, kun taas DJ:n avulla voidaan musiikkia soittaa katkeamatta. Näin ollen oikea juhlatunnelma säilyy koko häävastaanoton ajan alusta loppuun saakka. -Antti

6. DJ maksaa, mutta on hintansa väärti, aina

Musiikki on yksi tärkeimmistä häiden osa-alueista, joten hyvään, luotettavaan ja ammattitaitoiseen DJ:hin kannattaa panostaa samalla tavalla kuin muihinkin häiden osa-alueisiin. Ammattilaiselta löytyy myös ammattitason laitteistot, joten toimintavarmuus on hyvinkin taattu. Samalla myös äänenlaatu on selkeää, eikä esim. mikrofoneista kuulu rätinää tai muita sivuääniä. Pro-tason äänentoistolaitteista saadaan myös tarpeeksi äänenpainetta illan tanssilattiaa ajatellen. Myös valolaitteet ovat usein nykyaikaisia LED-valoja, joten ne ovat tehokkaita, monipuolisia sekä turvallisia käyttää. DJ-palvelun hinta ei siis koostu vain pelkästä "play-napin painelusta", vaan siihen sisältyy myös toisinaan tuntien verran yhteydenpitoa hääparin kanssa sähköpostitse ja puhelimitse jo vuosia ennen hääjuhlia. Ennalta annetut musiikkitoiveet täytyy varmistaa ja tarvittaessa laatia niistä jo soittolistaa valmiiksi.


  • Antin työpäivä ja mistä hinta koostuu: Itselläni on tapana käydä pakkaamassa pakettiauto varastolla valmiiksi jo viimeistään edellisenä päivänä ja varmistaa, että kaikki tarvittava laitteisto on varmasti mukana. Toisinaan juhlapaikalle saattaa olla jopa muutaman tunnin ajomatka, joten lähtö saattaa olla jo hyvinkin varhain aamulla. Roudaukseen sekä laitteiston asennukseen on tilanteesta riippuen syytä varata aikaa noin 1-3 tuntia. Näin ehdin vielä tekemään nopean sound checkin ja vaihtamaan hieman "parempaa Seppälää" ylle, ennen juhlavieraiden saapumista. Tästä sitten lähtee jopa 12 tunnin häävastaanotto, jossa riittää tekemistä niin äänentoiston kuin valaistuksenkin kanssa. Illan viimeisen kappaleen jälkeen alkaakin sitten laitteiston purku takaisin kuljetuslaatikoihin sekä roudaus takaisin autoon. Tästä vielä muutaman tunnin ajomatka kotiin ja sitten vielä seuraavana päivänä tavarat takaisin varastolle. Toisinaan saattaa myös mennä aikaa laitteiden ja johtojen putsaamiseen railakkaasti cocktail-lasista läiskyneestä boolista johtuen. Kun näihin kaikkiin kuluva aika lasketaan yhteen, saadaan tällöin esimerkiksi yhteen hääjuhlaan kuluva kokonaistyöaika. Toki kaikki tämä häävastaanoton ylimääräinen työ tehdään näin yrittäjän "vapaa-ajalla", joten itsekin aina laskutan vain sovitusta soittoajasta. Kun palkkiosta vielä vähennetään verot sekä muut kulut, saadaan jäljelle DJ:lle jäävä palkkio.


DJ:tä varatessa, mitä häneltä kannattaa kysyä?

Musiikki on DJ:n tärkein varuste, joten kannattaa varmistaa soittajan musiikkikirjaston monipuolisuus. Vinyylejä tai CD-levyjä soittavalla DJ:llä on lähes aina hyvinkin suppea musiikkivalikoima tietokoneella soittavaan DJ:hin verrattuna. Siksi kannattaakin varmistaa, että DJ:ltä löytyy juuri hääparin lempimusiikkia ja tyylilajeja.

Kannattaa myös kysyä onko DJ:llä kuinka paljon kokemusta hääjuhlista. DJ:n on myös hyvä hieman tietää minkälaisia ohjelmanumeroita ja tilanteita on tulossa. Toki sitten tanssilattian auettua ei hirveästi ole enää väliä, onko soittamassa häissä vaiko ravintolassa, vaan pääasia on, että juhlakansa viihtyy tanssilattialla.

Sitten on toki hyvä varmistaa ainakin seuraavat seikat:

- onko DJ:llä tuuraajaa, mikäli estyy pääsemästä paikan päälle? - tarvitseeko DJ pöytää, äänentoistoa, valolaitteistoa, jatkojohtoja tms.? - pystyykö DJ toteuttamaan musiikkitoiveita juhlien aikana? - kuinka paljon aikaa tarvitsee varata roudauksiin juhlatilasta? - tarvitsevatko DJ-laitteet voimavirtaa vai riittääkö tavallinen 10A -seinäpistoke?

...sekä kirsikkana hääkakun päällä, onko DJ:llä mahdollisia ruoka-aineallergioita? ;)


Juhlatila saattaa myös olla DJ:lle entuudestaan tuttu, joten hän voi tarvittaessa antaa hyviä vinkkejä juhlatilan suhteen.

DJ Ruoto verkkosivut

DJ Ruoto Instagram


Huom, linkit eivät ole mainoslinkkejä


https://www.djruoto.com/husulan-vintti-ja-maalaisromanttiset-haat/

© 2023 by Sarah Lane. Proudly created with Wix.com